
Yhdysvaltain armeijasta ensimmäinen robottiarmeija? Lähteiden mukaan Yhdysvaltain armeijan tavoitteena on että robotit muodostavat 30% sen vahvuudesta vain 12 vuoden kuluttua, eli vuonna 2020. “Robottiarmeija” sisältää toki miehittämättömiä ajoneuvoja, mutta myös kahdella jalalla liikkuvia Kybersotilaita, aivan kuten Hollywoodin elokuvissa. Kahdella jalalla liikkuvaa ja omasta tahdosta ampuvaa robottia kehitellään jo Etelä-Koreassa.
Olisi varsin mielenkiintoista kuulla robotin algoritmeista ja loogisesta päättelykyvystä, sillä robotin täytyy käydä läpi monta eri päätöksenteon vaihtoehtoa ennen kuin se painaa liipaisinta. Miten robotti toimii esimerkiksi tilanteessa jossa sitä osoitetaan leikkiaseella? Toisaalta robotteja, ainakin aluksi, etäohjataan esimerkiksi monitorin ja joystickin avulla. Uskon että laitteiden kehittyessä kontrolli luovutetaan ihmiseltä robotille, mutta tämä tuskin tapahtuu vielä pitkään aikaan. Ei ainakaan vuonna 2020.
Yhdysvaltain armeijan tavoite ei lienee ollenkaan utopistinen, sillä johan Israelin armeijallakin Guardium turvaa joukkoja 24/7. Toivottavasti Yhdysvaltain armeija onnistuu värväämään huolella testattuja robotteja ongelmien välttämiseksi. Robocop elokuvia katsoneet muistanevat kuin ED-29 sekosi ja tulitti silmittömästi omiaan kun sitä esiteltiin toimistossa
Lähde [Switched via Andhranews via Asylum]
Etsitkö jotain? Kokeile Googlella
Suosio: 25% [?]



(4 ääntä, keskiarvo: 4.75 / 5)
1 kommentti
Viitteet & Paluuviitteet
Aihetta sivuavat artikkelit