
Elokuvista tuttu näkymätömyysviitta voi pian olla totta, sillä tiedemiehet ovat onnistuneet tekemään onnistuneita kokeita väärällä tavalla valoa heijastavan kankaan kehittämisessä. Nanotasolla tapahtuvaa materiaalin kehitystä on ollut tekemässä kaksi amerikkalaisen yliopiston tutkijatiimiä, jotka hyödynsivät eri menetelmiä valon heijastamiseksi halutulla tavalla.
Jos tutkijat onnistuvat kehittämään haluamansa kankaan, on mahdollista että ihmiset ja suurikokoisetkin esineet voivat piiloutua kankaan, aivan kuten Frodo ja Sam Mordorissa (elokuvasta Taru Sormusten Herrasta). Näkömättämyyskankaan ideana on heijastaa valonsäteet muualle niin että katselija ei kykene näkemään kohdetta.
Jos näkymättömyysviitta jonain päivänä onnistutaan kehittämään, tullaan sitä todennäköisesti ensimmäisenä hyödyntämään sotatoimissa, sillä kankaan avulla olisi helppo piilottaa esimerkiksi maastoon sijoitetut tykit ja ajoneuvot. Ikävä puoli näkömättömyysviitan suhteen on että se saattaa kaventaa taikureiden leipää. Mihin kukaan enää David Copperfieldia tarvitsee kun esineiden katoamistemppuja voi itsekin esittää näkymättömyysviitan avulla?
Lähde [DailyMail]
Etsitkö jotain? Kokeile Googlella
Suosio: 32% [?]



niin, ja tuo kangashan estää myös kankaan käyttäjää näkemästä kankaan lävitse, ellei kankaaseen tehdä kahta silän reikää, jotka näkyisisvät hienosti talvella(kuvitelkaa kaksi silmää leijumassa tuoreiden jalanjälkienpäällä :D)