Muutama viikko sitten uutisoitiin Amazonin julkaisemasta uutukaisesta nimeltään Kindle. Sähköisten kirjojen lukemiseen tarkoitettu Amazon Kindle on kätevä laite jonka on ennustettu myyvän hyvin. Mustia pilviä nousee kuitenkin Amazonin taivaalle, sillä sähköisen sanomalehden arvellaan tappavan kuluttajien mielenkiinnon Amazon Kindlea kohtaan.

Itse asiassa kysymyksen voisi asettaa uudelleen. Tappaako sähköinen sanomalehti koko perinteisen sanomalehtikulttuurin, ja kuinka sähköinen sanomalehti vaikuttaa nykyiseen sanomalehtibisnekseen? Ehkä tätä on ennenaikaista spekuloida, mutta varmaa on että lukijoina saamme vielä lähivuosina pitää kädessä sanomalehden sähköistä versiota.
Plastic Logic -niminen yritys esitteli muutama päivä sitten San Diegossa ensimmäisen version sähköisestä sanomalehdestä. Laite on yksinkertaisesti ohut levy joka kykenee esittämään satoja sivuja erilaisten painotuotteiden, kuten sanomalehtien ja aikakauslehtien sisältöä langattoman yhteyden yli. Tämä tarkoittaa sitä että lukijoilla on mahdolisuus seurata uutistoimistojen tuotantoa reaaliajassa. Tulevaisuudessa emme enää nouda sanomalehteä postilaatikolta ja lue mitä eilen tapahtui, vaan yksinkertaisesti vilkaisemme mitä “muovilevy sanoo just nyt”.
Sähköinen sanomalehti tulee - oletko valmis?
Sähköinen sanomalehti on 2.5-kertaa suurempi kuin Amazon Kindle ja painaa vain hieman enemmän. Lisäksi se on kilpailijaansa reilusti ohuempi. Sähköinen sanomalehti todennäköisesti kiinnostaa kuluttajia enemmän kuin Amazon Kindle, joten Amazonin lienee aika alkaa etsiä “hautapaikkaa” Kindlelle.
Plastic Logic uskoo että tuote julkistetaan ensi vuoden alkupuolella. On siis mahdollista että kuluttajat voivat hankkia sähköisen sanomalehden itselleen jo lähikuukausina. Hinnasta ei valitettavasti ole tietoa, mutta todennäköisesti tällaisen uutuustuotteen hinta on aluksi korkea, kunnes se muutaman kuukauden kuluttua putoaa järkevämmälle tasolle.
Lähde [NYTimes via Plastic Logic]
Etsitkö jotain? Kokeile Googlella
Suosio: 25% [?]



(4 ääntä, keskiarvo: 4.25 / 5)
Aihetta sivuavat artikkelit