Koulussa oli tapana vaihdella viestejä kesken oppitunnin opettajan huomaamatta. Oli suorastaan jännää kirjoittaa viesti paperille ja odottaa sopivaa tilaisuutta heittää kasaan taitettu lappu kaverin pöydälle, vaikka kiinnihän siitä aina lopulta jäätiin.
Mintpad on kuin paluu menneisyyteen, mutta digitaalisesti. Mintpadin avulla voi vaihtaa viestejä kaverin kanssa värejä unohtamatta. Kun viesti on valmis, Mintpad siirtää sen kaverin Mintpadiin digitaalisesti Wi-Fi verkon yli. Huomaa että Mintpad ei tunnista piirtämistä, vaan viesti täytyy piirtää “vanhanaikaisella” tavalla, mutta siirto kaverille tapahtuu Mintpadin avulla. Mintpad tuo siis ratkaisun viestin kaverille toimittamiseen.

Mintpad on saatavana vain Koreassa, mutta tuskinpa Mintpadista kuitenkaan tulisi hitti Suomessa. Toisaalta siinä vaiheessa kun Mintpad tunnistaa piirtämisen voi laitteen kysyntä ampaista nousuun. Ehkäpä tulevaisuudessa tällainen version Mintpadista vielä nähdään. Voisin myös kuvitella tällaisen toiminnon iPhonen lisälaitteena tai osana iPhonen toimintoja. Ja ehkäpä Mintpad sopii amerikkalaisille jotka karttavat tekstiviestien lähettämistä.

Lähde [Mintpass via DVice via Engadget via PocketTables]
Etsitkö jotain? Kokeile Googlella
Suosio: 11% [?]







(5 ääntä, keskiarvo: 4.2 / 5)
Aihetta sivuavat artikkelit