Tämä voi kuulostaa Sci-Fi elokuvien visioinnilta, taikka technouskovaisten hömpötykseltä, mutta niin se vain on uskottava kun kerran omin silmin näkee. Oheisessa Betamax-videoleikkeessä esitellään teknologiaa, joka voi lähivuosien kuluttua olla ihan mattimeikäläistenkin ulottuvilla! Ajatelkaas, että noin vaivaisen viidenmarkan tuntihintaan voisit latailla omassa kotonasi, tai työpaikallasi esimerkiksi Ilta=sanomat parissa tunnissa tietokoneellesi, jolloin lehdelle muodostuisi hintaa tuollaiset 10mk. Puhumattakaan siitä taakkaasi helpottavasta faktasta, ettei sinun tarvitsisi enää patistaa vaimoasi, lapsiasi tahi sihteeriäsi lehtikioskille. Veikkaanpa että lähitulevaisuudessa postimies kustille koettaa kovat ajat töitten merkittävissä määrin vähentyessä. Eikä tässä vielä kaikki. Saamiemme tietojen mukaan Motorolan on huhuttu kehittelevän par´aikaa kannettavaa puhelinta, jonka uskotaan tulevan markkinoille jo parin vuoden päästä! Sen jälkeen voit näppärästi lukea lehtesi vaikkapa bussissa, taikka lentokoneessa! Mitä tulevaisuus tuokaan vielä tullessaan? En edes uskalla povata!
Suosio: 13% [?]








(7 ääntä, keskiarvo: 3.29 / 5)
Aihetta sivuavat artikkelit