Apple on julkistanut tänään uuden 17″ MacBook Pro mallinsa, jonka suurin uudistus edeltäjiinsä on uusi akkuteknologia, joka lupaa jopa kahdeksan tunnin akkukeston, mikä on noin kolme kertaa enemmän, kuin kilpailijansa. Tähän on päästy mm. sillä, että perinteiset litium akun kennot ovat aina sylinterimuodossa, jolloin syntyy hukkatilaa, kun taas uusi litiumpolymeeri akku, voidaan sovittaa paremmin muotoon, tilaa hukkaamatta. Lisäksi applella hoksattiin, että akun lukkomekanismit sun muut härpäkkeet vievät hämmästyttävän paljon tilaa itse akulta, joten siitä tehtiin kiinteä kapine. Nyt moni älähtää ipodin kuvat silmissään, mutta mutta:
Toinen mahtiominaisuus, jonka luvataan myös kepittävän kilpailijansa, on latauskertojen määrä. tälle akulle luvataan 1000 latauskertaa, ennen kuin kapasiteetti tipahtaa noin 80 prosenttiin alkuperäisestä. Vanhemmalla teknologialla saavutetaan vain ´bout 300 latauskertaa. Tämähän on hyvä uutinen kaikin puolin, eikä vähiten ympäristön kannalta. Normaalisti akkuja joutuu uusimaan vähintään parin vuoden välein, kun taas tämän kohdalla vaihtorumbaan joutuu noin viiden vuoden päästä. Toki vaihtohomman joutunee jättämään ammattilaisille, mutta so, not jos sillä saavutetaan lupailtuja tuloksia.

Linkki: Apple
Suosio: 17% [?]









Aihetta sivuavat artikkelit