Juu, mitä käytännöllisempi keksintö, sitä todennäköisemmin se saa aikaa huvittuneen hörähdyksen… Olen jo kauan sitten lakannut uskomasta, että olen jo nähnyt kaiken omituisen, sillä jostain näitä tulee koko ajan – halusinpa tai en.
‘Batphones’ eli vapaasti suomennettuna lepakkoluurit ovat suunnittelija Matthias Reisin käsialaa ja härpäkkeen tarkoitus on tietysti parantaa käyttäjän kuulemista edestä päin tulevan äänen osalta. Luurit ovat siis mitä mainioimmat television katseluun tai puheen kuuntelemiseen takarivistä. Toinen juttu on se, että kehtaako näitä oikeasti käyttää seminaarissa.



Luurien idea on yksinkertaisesti napata enemmän ääniaaltoja. Kyseessä on melkoisen low-tech -vehje, se koostuu yhdestä muovatusta muovinkappaleesta, mutta tästä syystä se on myös hinnaltaan edullinen. Mutta ihan oikeasti! Ei minua haittaisi, vaikkei siitä puheesta ihan kaikkea kuulisikaan, jos vain ei tarvitsisi näitä luureja pistää päähän julkisella paikalla… Voisihan näitä toki käyttää naamiaisasussa.
Lähde: [LikeCool]
Etsitkö jotain? Kokeile Googlella
Suosio: 11% [?]







(6 ääntä, keskiarvo: 4.83 / 5)
Häh. Nuohan on ihan hienot. Oletko sinä jostakin Länsi-Suomesta, kun tuolla tavalla noloilet?